Ihastumisen ja rakastumisen ero

Jos elämässä on ainoastaan ollut ihastunut, on mahdotonta tietää mitä syvä rakkaus on.

On helppoa luulla rakastavansa jotakuta vain, koska on ihastunut. Mutta jos on aiemmin ollut ihastunut ja myös kokenut aitoa rakkautta, tietää kyllä niiden eron. Jos on vain ollut ihastunut ja ihastus on lopahtanut, pystyy ihminen kyllä aistimaan jos suhteessa olisi ollut mahdollisuus johonkin enempään. Sitä voi tuntea kaipuuta ja tarvetta jostain enemmästä, jota ei kuitenkaan osaa määritellä ja selittää, ennen kuin on saanut tarvitsemansa.

Jo biokemiallisestikin ihastumisen ja rakastumisen välillä on suuria eroja.

Ihastus =

Tutkijat ovat osoittaneet, että kehossa ja aivoissa tapahtuu eri asioita näiden kahden tunteen välillä. Ihastuneena aivoissa aktivoituu palkitsemista käsittelevät alueet. Keskushermoston välittäjäaine dopamiini saa ihmisessä aikaan tuntemuksia onnellisuudesta, euforiasta ja ”perhosia vatsaan” – mutta aine tekee ihmisestä myös riippuvaisen, sillä onnentunteet haluaa kokea yhä uudelleen ja uudelleen. Aine käynnistää myös testosteronin erittämisen kehossa, mikä saa vastarakastuneen ihmisen useammin ja helpommin kiihottumaan seksuaalisesti. Ihastuneena myös toinen välittäjäaine, fenyylietyyliamiini, lisääntyy aivoissa. Euforian tunnetta tuottava fenyylietyyliamiini on keholle kuin amfetamiinia, joka saa mielialan kohenemaan ja posket punoittamaan.

Vastarakastuneena serotoniinin määrä vähenee ja noradrenaliini lisääntyy, mikä auttaa pitämään sinut hereillä koko yön juttelemassa rakkaasi kanssa ja silti heräämään pirteänä seuraavaan päivään. Normaalisti liian vähäinen serotoniinin määrä tekisi sinut masentuneeksi, mikä on selitys sille, että vastarakastuneet ovat aika ajoin masentuneita, epäluuloisia ja ahdistuneita. Seratoniinin puute voi myös tehdä vastarakastuneesta melkein pakonomaisen kiinnostuneen ja lähes pakkomielteisen pienimmästäkin asiasta, joka liittyy ihastuksen kohteeseen.

Huolimatta siitä, mitä aivoissa tapahtuu ihastuneena, on tunne-elämä silloin yhtä vuoristorataa. Yhtenä hetkenä olet euforisen onnellinen, toisena taas epätoivoinen. Ihastuneena ihminen myös ylireagoi ja ylianalysoi ihastuksen pienimmätkin eleet. Tyypillistä vastarakastuneelle on myös ihastuksesta olevan mielikuvan idealisoiminen: hän on täydellinen eikä hänessä ole mitään vikoja tai puutteita, hän on ainutlaatuinen ja erityinen ja ”me vaan sovimme niiiiin hyvin yhteen”. Ja vaikka hänessä olisikin joitain huonoja puolia, ovat ne alkuhuumassa vain söpöjä ja viehättäviä. Jos suhde päättyy kesken ihastumisen (tai jos ihminen torjutaan), voi hän helposti olla aivan murtunut ja jopa suuttua tai haluta kostaa.

Rakkaus =

Jos vastaavasti tuntee syvää rakkautta kumppaniaan kohtaa, tapahtuu aivoissa aivan eri asioita. Ensinnäkin aivoissa aktivoituu alueet, jotka ohjaavat järkeä, halua ja ajatusprosesseja. Kestävä rakkaus on siis enemmänkin järkiperäinen ja suunniteltu mielentila.

Ihminen valitsee rakkauden ja tietää tarkalleen miksi hän rakastaa juuri tätä tiettyä ihmistä.

Tietyt hormonit vahvistavat ja auttavat ylläpitämään tätä rakkautta. Antidiureettinen hormoni saa ihmisen tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja halua sitoutua juuri kyseiseen ihmiseen. Oksitosiini (joka on erittäin tärkeä myös äidin ja vauvan suhteen luomisessa) saa parin haluamaan koskea, halailla, harrastaa seksiä jne. toistensa kanssa. Oksitosiini myös vahvistaa onnen, turvallisuuden, rentouden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunteita.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö rakastuneena voisi MYÖS olla ihastunut.

Ihastuneena voi myös olla rakastunut ja aina voi saada takaisin alkuaikojen ihastumisen tunteet. Ne eivät välttämättä ole aivan yhtä euforisia tai ahdistavia kuin suhteen alussa, eivätkä vuoristoradan ylä- ja alamäet ole yhtä jyrkkiä, mutta näitä miellyttäviä tunteita voi pitää hengissä – ja herätellä henkiin – vaikka olisikin seurustellut monta vuotta.

Ihastus on se liekki, joka saa ihmisen palamaan kumppaninsa vuoksi – ihastus on starttimoottori kun taas rakastuminen on päämoottori, joka saa auton kulkemaan eteenpäin.

Rakkaus ei myöskään voi selvitä, jos se ei saa hieman kyyditysapua ihastumiselta.

Hitaaaasti...

Toinen tärkeä seikka muistaa on se, että ihastumisen ei lainkaan tarvitse olla intohimoista heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Todellisuudessa on aika harvinaista, että ihminen yhtäkkiä ihastuu korviaan myöten johonkuhun – on paljon tavallisempaa, että ihastus kasvaa vähitellen. On esimerkiksi hyvin yleistä, että ensin tapaa jonkun henkilön useita kertoja, esim. koulussa tai työpaikalla, ennen kuin häntä kohtaan muodostaa minkäänlaisia tunteita. Vähitellen ehkä huomaa kuinka hyvin tämän henkilön seurassa viihtyy, kuinka hauskaa hänen kanssaan on ja kuinka se pieni vetovoima, jonka ehkä tunsi alussa, vain kasvaa ja vahvistuu. Jotkut ehkä osaavat sanoa tarkalleen milloin ystävyydestä siirryttiin johonkin enempään kun taas muut eivät heti edes huomaa, että sydän on alkanut pamppailla vähän nopeammin kun hän astuu huoneeseen. Tällöin on tavallista, että ihastumisen tunteet eivät ole mitenkään järin euforisia ja vuoristoratamaisia niin kuin monissa lauluissa ja elokuvissa, vaan tunteet ovat ehkä rauhallisempia ja hiljaisia. Mahdollisuudet ihastumisen muuttumisesta pidempiaikaiseksi, kestäväksi rakkaudeksi ovat tällöin myös suurempia.

Ystävyys on yksi parhaimmista perustoista suhteelle ja hyvillä ystävillä on hyvät alkuasetelmat seurustelulle.